Allegra Lab Helsinki järjestää kolmen keskustelutilaisuuden sarjan, jossa käsitellään kevään eduskuntavaaleissa esillä olevia teemoja. Jokaisessa keskustelussa on läsnä sekä eduskuntavaaliehdokkaita että muita yhteiskunnallisia asiantuntijatahoja.
Kolmas ja viimeinen keskustelutilaisuus järjestettiin Allegra Lab Helsingin tiloissa Punavuoressa torstaina 16.4. Tilaisuuteen oli saapunut asiaan intohimoisesti suhtautuvia panelisteja koulutusjärjestelmän monelta tasolta sekä kourallinen asiasta kiinnostuneita keskustelemaan aiheesta ‘Koulutus – meno vai investointi?’. Keskustelua moderoi Allegra Lab Helsingin puheenjohtaja Miia Halme-Tuomisaari.
Panelistit:
- Tapio Huttula (Kesk. (sit.))
- Nicholas Anderson (RKP)
- Anna Vuorjoki (Vas.)
- Alviina Alametsä (Vihr.)
- Janne Hälinen (SYL)
- prof. Göte Nyman
Tilaisuus alkoi keskustelulla Nicholas Andersonin (RKP) kokoamasta listasta koulutukseen liittyviä kysymyksiä, joiden pohjalta panelistit pohtivat, mitä merkityksiä koulutus saa ja ketä se ensi sijassa hyödyttää. Panelistit esittäytyvät lyhyesti esittelemällä itsensä ja kertomalla omasta suhteestaan koulutukseen. Esiin tuli se, että kaikki panelistit suhtautuivat aiheeseen varsin intohimoisesti ja kokivat koulutuksen tärkeäksi.
Pohjustukseksi Miia Halme-Tuomisaari antoi panelisteille ja yleisölle pohdinnan aihetta tuomalla esiin Elinkeinoelämän keskusliiton uusimman kannanoton yliopistojen yhdistämisiin ja toisaalta the Guardianin artikkelin Briteissä julistetusta sodasta ihmistieteitä vastaan.
Humanistisen ammattikorkeakoulun ja Keskustan listoilla sitoutumattomana oleva Tapio Huttula toi esiin sen, miten koulutusta tarkastella paitsi yksilön tai yhteiskunnan kannalta myös rakenteiden tasolla. Toisaalta hänen mukaansa voidaan kysyä myös, että tiedostaako yhteiskunta mitä koulutus yksilöille oikeastaan tarkoittaa ja mitä koulutustahot toisaalta yksilöiltä odottavat.
- mitä on koulutus? milloin se alkaa ja milloin se päättyy?
- onko koulutus jotain, jota täytyy säädellä?
- tulisiko koulutuksen valmentaa tulevaisuuden ammattilaisia?
- onko koulutus passi kohti statusta ja parempaa työtä?
- avaako koulutus ovia ja ikkunoita tulevaisuudelle?
- onko koulutus kannattava bisnes akateemikoille vai voittoa tavoitteleville tahoille?
- onko koulutuksen tarkoituksena uudenlainen ymmärrys, perspektiivi ja nöyryys?
- vai onko se tiedon siirtoa oppilaalta opettajalle?
- onko koulutuksen tarkoitus vain tuottaa lisää käyntivoimaa yrityksille?
- vai rikastaa yhteiskuntaa, kulttuuria ja taloutta?
– Nicholas Anderson (RKP)
Onko koulutuksen tarkoitus tuottaa talouskasvua?
“Koulutus on investointi – tällä vaalikaudella ei siihen ole panostettu.” – Janne Hälinen (SYL)
“Tärkeä arvo, jota koulutus palvelee on ihmisten välinen tasa-arvo.” – Anna Vuorjoki (Vas.)
Paneelissa vedettiin myös yhteyksiä Allegran edellisiin keskustelutilaisuuksiin yritysten roolista yhteiskunnassa ja työn merkityksestä. Panelistit kiinnittivät huomiota siihen, miten koulutusdiskurssiin on yhä enenevässä määrin pesiytynyt tapa puhua koulutuksesta ja yhteiskunnan roolista sen järjestämisessä ennen kaikkea menona, vaikka kuten Anna Vuorjoki (vas.) toi esiin, yhteiskunnan tarkoituksena on tuottaa palveluita kansalaisilleen ja yhteiskunnan varoja käytettäisiin joka tapauksessa johonkin, jolloin järkevää olisi käyttää niitä juuri koulutukseen.
Professori Göte Nyman esitti huolensa etenkin yliopistoissa kasvaneesta managerialismista – käyttäen tästä termiä ‘weapon of academic mass destruction’ – sekä linkittäen keskustelun Kirsi-Mari Kallion väitöskirjaan suoritusmittausten vaikutuksista yliopistojen toimintaan.
Vihreiden eduskuntaehdokas Alviina Alamäki oli huolissaan yliopistojen demokraattisten hallintaelinten kaventuneesta vaikutusvallasta ja siitä, miten tietyt tahot näkevät koulutuksen lähinnä vain investointina. Hänen mukaansa tämä ajatustapa unohtaa yliopistojen keskeisimmän merkityksen tieteen kehittäjinä ja ymmärryksen lisääjinä ja keskittyy vai niiden taloutta hyödyttäviin funktioihin.
Suomen ylioppilaiden liiton Janne Hälinen toi esiin myös sen, miten pahimmillaan koulutus voi myös muuttua epätasa-arvon välineeksi, mikäli tuloeroihin ja muihin rakenteellisiin eroihin ei kiinnitetä huomiota. RKP:n Nicholas Anderson vastasikin tähän, että Suomi on hänen mielestään yhden totuuden maa, jossa vain tietynlaisen taustan omaavia asiantuntijoita kuunnellaan ja jotka saavat palstatilaa medioissa. Missä viipyy diversiteetti? Useimmat panelistit toivatkin esiin puheenvuoroissaan sen, miten koulutus ei varsinaisesti takaa tasa-arvoa vaikka joiltain osin voikin mahdollistaa sitä.
“Sitä yhteiskunta saa, mitä se tilaa ja mitä se rahoittaa.” – Tapio Huttula
“Yliopisto rakenteena tappaa innovaatiot.” – Alviina Alametsä
Yliopistojen tila ja tulevaisuus puhutti panelisteja laajalti ja nousi keskeiseksi puheenaiheeksi puhujien taustoista huolimatta. Opintotuen viimeaikaiset muutokset huolestuttivat etenkin Tapio Huttulaa ja SYL:in Hälistä, sillä niiden vaikutuksia ei ole juurikaan selvitetty ja se onkin uusimpien muutosten kohdalta vielä lähes mahdotonta arvioida.
Korkeakoulujen vapauden ja valvonnan ristiriitainen suhde puhutti myös – siinä missä opiskelijaelämässä edelleen kiinni oleva Alametsä sanoi opiskelijoiden kaipaavan vielä enemmän ohjausta, rakenteita ja tukea esimerkiksi opettajiltaan, korkeakoulujen yhteistyön ja opettaja–oppilas-suhteen kaventamisen nähtiin olevan mahdollisia keinoja kuroa kiinni opiskelijoiden ja opettajien välistä kuilua.
Esiin nousi myös kysymys oppimisen ja koulutuksen välinen suhde. Anna Vuorjoki toi esiin sen, että vaikka yliopisto nähdään paikkana, joka varmistaa pärjäämisen yhteiskunnassa, on tärkeää muistaa, että kaikki eivät suinkaan ole yliopistossa eikä niin ole tarkoituskaan. Oppiminen ja oman osaamisen kehittäminen on tärkeää silti myös näille henkilöille. Myös yleisöstä kommentoitiin aiheeseen ja kysyttiin miksei suomalaisessa koulutuskeskustelussa juuri koskaan nouse käytännöllisemmät saati koulutusjärjestelmän ulkopuoliset tavat kehittää ja luoda osaamista.
Mitä koulutus pohjimmiltaan on?
“Oppilaitosten tehtävä on tuottaa ymmärrystä siitä, mitä osaaminen tarkoittaa yhteiskunnan kannalta.” – Tapio Huttula (kesk. (sit.))
“Jos koulutus auttaa yksilön huippuunsa, se hyödyttää myös yhteiskuntaa.” – Janne Hälinen (SYL)
Loppupuolella pohdittiin vielä, mitä koulutus oikeastaan on ja mikä sen suhde yhteiskuntaan on. Puheenjohtaja Miia Halme-Tuomisaari toi esiin näkemyksen, jonka mukaan koulutus toisaalta uudistaa yhteiskuntaa ja toisaalta tarjoaa yksilöille mahdollisuuden kehittää itseään ja maksimoida oma osaamisensa.
Milloin koulutus sitten on ennen kaikkea meno yhteiskunnalle? Alviina Alametsä toi esiin sen, miten koulutus voi todella olla meno, jos ihminen pettyy saamaansa koulutukseen ja pahimmassa tapauksessa vielä muuttaa ulkomaille saadakseen parempaa oppia tai parempia työmahdollisuuksia.
Tapio Huttula taas puolestaan näki koulutuksen menneen hukkaan ennen kaikkea silloin jos yksilö ei koe saaneensa siitä irti mitään ja joutuneensa hankkimaan tarvittavat tiedot ja osaamisen instituutioiden ulkopuolella. Tärkeää hänen mukaansa onkin hyödyntää myös korkeakoulujen ulkopuolisia tahoja, kuten esimerkiksi yrityksiä ja yhteisöjä, jotta opiskelijat saavat tarvitsemansa taidot myös työelämää varten.
Voiko kaikki olla huippua?
“Huippuideologia johtaa paradoksiin – vallitseva maailmanjärjestys eli liberaali talousjärjestelmä, joka on voinut ylläpitää vapautta, muuttuukin vapauden uhaksi.” – Miia Halme-Tuomisaari (Allegra Lab Helsinki)
“Koulutus tekee ihmisen huipuksi.” – Nicholas Anderson (RKP)
“Suomalaisen koulutuksen parhaita puolia on se, että se on hyvää ja tasalaatuista kaikkialla – ei vain metropoleissa.” – Janne Hälinen (SYL)
Kun puhutaan koulutuksesta ja Suomen pyrkimyksestä maailman huipulle ja koulutuksen kärkimaana, keskusteluun nousee väistämättä PISA-mittaukset ja yliopistorankingit. Anna Vuorjoki toisaalta huomautti myös, että kaikkien ei ole mahdollista olla huipulla vaan osan täytyy väistämättä olla myös huipun juurella. Hänen mielestään Suomessa pitäisikin keskittyä ennen kaikkea huolehtia tasa-arvon toteutumisesta koulutuksessa huippuretoriikan sijaan.
Nicholas Anderson puolestaan huomautti, että siinä missä oppilaitosten odotetaan sitoutuvan tiukemmin opiskelijoihinsa, myös opiskelijoilta tulisi voida odottaa sitoutumista ja valmiutta panostaa opintoihinsa ja nähdä oma koulutuksena tärkeänä investointina omaan tulevaisuuteensa. SYL:in Hälinen puolestaan huomautti, että Suomessa opiskelijat työllistyvät yhtä hyvin ja nopeasti kuin muuallakin Euroopassa ja että suurin syy opintojen viivästymiseen on opiskelijoiden työssäkäynti. Hälinen ja Alametsä nostivat esiin myös sen, että suomalaisopiskelijoiden tuloista kohtuuttoman suuri osa menee vuokriin ja muihin asumisen kuluihin, mikä nostaa työssäkäyntiastetta.
Lopuksi keskustelu liikkuikin vielä yliopistojen ulkopuolisiin tahoihin ja esiin tuli kysymys siitä, mikä rooli näillä tahoilla on koulutuksen uudistamisessa. Nicholas Anderson esitti toiveen, että koko yhteiskunta ja etenkin yritykset saataisiin mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan uudenlaista koulutuspolitiikkaa. Alviina Alametsän mukaan perustulo voisi olla yksi tapa ratkaista koulutukseen liittyviä rakenteellisia ongelmia ja koulutuksen avoimuus ja tasa-arvoisuus nähtiin keskeisinä arvoina kaikkien taholta myös jatkossa. Paneeli päättyikin osallistujien ja etenkin puheenjohtaja Miia Halme-Tuomisaaren toiveeseen, että näistä asioista saataisiin käytyä asiantuntevaa keskustelua myös jatkossa mahdollisimman monesta näkökulmasta käsin.
“Perustulo on yksi keino millä voidaan helpottaa innovaatioita, opiskelijoiden toimeentuloa ja koko yhteiskuntaa.” – Alviina Alametsä
“Suomalaisen koulutuksen parhaita puolia on se, että se on hyvää ja tasalaatuista kaikkialla – ei vain metropoleissa.” – Janne Hälinen (SYL)
Allegran vaalipaneelit 